Hanke

ESR-rahoitteisessa OPIKKO Oppien kuntoutuksesta koulutukseen -hankkeessa on kehitetty yksilöllisen tuen ja vaiheittaisen ammatillisen koulutuksen suorittamisen malli, jossa asiakkaan koko elämäntilanne otetaan huomioon. OPIKKO-hankkeen kohderyhmään kuuluvat nuoret ja aikuiset, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat tukea ammatillisiin opintoihin ja työelämään siirtymisessä.​

Toimintamalli mahdollistaa ammatillisten tutkintojen osien suorittamisen tuetusti. Oppija hankkii osaamista tekemällä työtä esimerkiksi työpajoilla, työpaikoilla tai muissa oppimisympäristöissä. Ammatilliset opinnot voivat olla osa oppijan kuntoutumista. Toimintamallissa jokaisen oppijan vahvuudet huomioidaan yksilöllisesti. Jokainen oppija voi hankkia ja osoittaa osaamista itselleen sopivimmalla tavalla ja yksilöllisessä tahdissa.​

Yksilöllisen tuen ja ohjauksen avulla oppija kehittää ammatillista osaamistaan ja opiskelutaitojaan niin, että hänen mahdollisuutensa jatkaa opiskelua tai työllistyä paranevat. Tavoitteena on, että toimintamallin avulla yhä useampi aikuinen löytää tuetun ja joustavan väylän kohti opintoja ja työelämää. ​

OPIKKO- hanke toimi ajalla 2018-2020. Hankkeessa päätoteuttajana toimii Valo-Valmennusyhdistys. Osatoteuttajina Pirkanmaalla on ollut Silta- Valmennusyhdistys ry ja Ammattiopisto Luovi, Uudellamaalla Stadin Ammattiopisto ja Ammattiopisto Live.​

Alla olevasta kuvakkeesta voit lukea ja ladata hankkeessa luodun Opikko-oppaan rinnalla kulkevaan tukeen ja oppilaitostyöhön.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita